Näiden kuvasarjojen kuvaaminen ja kuvattavana oleminen on ollut minulle eräänlainen siirtymäriitti tai rituaali, jonka avulla olen tietoisesti pyrkinyt päästämään irti jostain aiemmin koetusta tai joiden avulla olen pyrkinyt vahvistamaan jotain asennetta tai motivaatiota. Kuvasarjat voi nähdä myös kokonaistaideteoksena ja taiteellisena dokumentaationa, joka kuvittaa tietäni valokuvataiteen opinnoista sosiaalipedagogiikan pariin ja siitä edelleen ekspressiivisen taideterapian maailmoihin. Tällä matkalla olen oppinut ennen kaikkea myötätuntoa sekä itseäni että muita ihmisiä kohtaan.

Untitled (2008) kuvasarja syntyi kuvataiteen maisteriopintojeni aikana, kun sitoutin itseäni taiteelliseen työskentelyyn isän puoleisen suvun maatilalla Kainuussa. Sarja on kuvattu filmille keskikoon kameralla.

Never Ending Walks and Talks (2009) -valokuvasarjan lähtökohtana oli eteläisen Helsingin rantaviivan tuntumaan raivaamani reviiri, joka sulki sisäänsä henkisen väkivallan aiheuttamat heijasteet kokemusmaailmastani. Kaivopuiston liepeille jätetyt, peitetyt ja tuetut – omien lokaatioidensa yli ulottuneet merkit inhimillisestä elämästä olivat kuvataiteen maisteritutkintoon sisältynyt työnäyte luovuuden voimasta silloin, kun sanat loppuivat kesken. Valokuvat on kuvattu keskikoon kameralla vanhentuneelle filmille.