Ekspressiivinen taideilmaisu
Aloitin ekspressiivisen taideterapian opinnot Inartes Instituutissa vuonna 2012 ja opiskelin alaa kaksi vuotta kahdessa eri jaksossa. Valmistuin taideterapeuttisen ryhmän ohjaajaksi vuonna 2015. Ryhmänohjausten ohessa olen jatkanut maalausharjoituksia ekspressiivisen taideilmaisu -menetelmän turvin, omaksi ilokseni ja luomisvoimaa ylläpitääkseni. Koska en ole taidemaalari, piirtäminen edellyttää omalle epämukavuusalueelleni menemistä. Sieltä palatessani olen piirun verran itseni ylittäneempi ja yllättyneempi.
Alla olevat maalaukset ovat syntyneet vuosien 2012-2018 aikana, jolloin pyrkimykseni oli vapautua kuvan tekemisen konventioista. Mietiskely – hiljentyminen, hidastaminen ja keskittyminen – värejä apuna käyttäen mahdollistaa ajatusten etäännyttämisen, epämääräisten emootioiden konkretisoinnin ja kaikkinensa selkeämmän olon. Maalaan kuvia silmät kiinni, mustetta valuttaen, valokuvia apuna käyttäen, ilman mallia, sormilla ja ruo’olla… mitä ikinä keksinkin. Valkoinen paperi rajaa alueen, jonka sisällä mitä tahansa voi tapahtua tai olla tapahtumatta.